Voisinkos sanoa että minulla on ollut pientä laiskuutta noiden videoiden lataamisessa tubeen. En vain yksinkertaisesti jaksa odottaa sitä viittää tuntia kun video latautuu koneelle, ja sitten odottaa vielä kaksi tuntia kun se latautuu tubeen. En jaksa. Mutta tänään olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja rupesin lataamaan uutta videota, saan sen ehkä jo tänään illasta tubeen, riippuen ihan miten tuo latautuu. Ja nuokin pätkät olen kuvannut varmaan kolme päivää sitten, ehkä. En ole saanut aikaiseksi ladattua minkään näköisiä puolen tunnin gameplaytä, vaan tämänkin minkä nyt tulen julkaisemaan, on pieni (suuri) selittely video. Ja tämä siksi, että pysytte perillä miksi en ole tehnyt videoita. toki gameplaytä tulee, kun jatkan tarinapeluuta, jota olenkin kuvaillut jo tänään. julkaisen kuitenkin sen kuitenkin ehkä ensiviikolla, tai huomenna. Riippuu laiskuudestani.
Oli minulla muutakin asiaa. Olen viettänyt aikaa kotonani jo jonkin aikaa, johtuen kuumeestani. Ja siten olen saanut pelailtua hieman enemmän. Ja pääsimpäs sitten 16 levellille. Uh. Huomasin heti level upin tultua että kuljen paljon nopeampaa, Elikkäs champeissa on vielä paremmat mahdollisuudet.
Olen myöskin koulutellut konejani satunnaisesti, ja tuloksena on tämä: Tähti on 9 levellinen, Saimi 9 levellinen, ja Lapseni, joka on saanut uuden lempinimen: Wildy, on päässyt 8 levellille. Että siihen malliin. Yritän edelleenkin kovasti koulutella noita kaikkia kolmea konia. Mutta minulle on tapana iskeä laiskuus kun olen yhden konin saanut 15 levelliseksi.
Nyt kuitenkin on aika sanoa hei, nähdään seuraavan kerran videon parissa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti