SSO:ssa ei ole kerennyt tapahtua mitään kauhean eritystä. Mutta olen saannut innostettua itseni keräilemään niitä luurankoja sille figin ukkelille. Enää pari luuta niin olen saanut kaksi dinosaurusta koottua hänelle vietäväksi. Aikaisemmin kuin sain nämä tehtävät en ollut ollenkaan innoissani näistä, mutta nyt kun minulla ei enään muuta tekemistä ole. Hiihtoloma on myös antanut minulle mukavasti aikaa kaiken tekemiseen.
Olen myös vihdoin innostunut dailyjen tekemisistä, eli siis näiden päivittäisten tehtävien tekemisistä. Olen päässyt monessa paikassa eteenpäin repua ja sen myötä olen saanut monia tehtäviä auki. Suurin projekti on kuitenkin Jorvik Stables. Haluan sen hiton hienon uuden paidan sieltä areenan pikku kaupasta. Mutta kun siinä pitää olla Admired, ja minä kun olen popular. Mun pää räjähtää. Samoten ne dinon karvavarusteet on houkuttavat.
Koulutukseni on edistynyt hitaasti mutta varmasti osan hevosten kanssa. Daydream aka Pulla aka Ulla on päässyt vihdoin 15 levellille! Tuossa meni noin viikko, tai vähän päälle. Neiti on myös voittanut hopeaa ensimmäisestä champistään Fort Pintasta. Tällä hetkellä työn alla on Wildchild aka Wildy, vuono tammani on päässyt 11 levellille ja kiirehditään reippaasti kohti numeroa 15. Even koulutuksen olen päättänyt keskeyttää hetkeksi, sillä olen huomannut sen pärjäävän ihan hyvin vaikka onkin 13 levellinen. Hän olisi voittanut kahdesti hopeaa ellei kuski olisi ottanut siitä viimeisestä esteestä punasta, tai lentänyt taivaalle. Ruusuke määräni on kohonnut kiitos sairaan nopeen Kaapon joka vie ruusukkeita kuin valas kaloja.
Pidin myös eilen ensimmäistä kertaa clubissamme toimintaa, ja sain itseni lisäksi seitsemän muuta mukaan touhuun. Kisailtiin ja vaellettiin ponilössinä ympäri jorvikia. Matkalla sattui kuitenkin tulemaan fatal joka ei ollut minulle yllätys. Mutta tulipahan Evellekkin käyttöä, sillä se saa seisoa suurimman osan ajastaan tallissa Penan ja Vilin seurana. On clubin kanssa myös ollut jokunen vaellus jossa myöskin hiukan poikettiin kisailemaan, sekä pistäydyttiin piknikille.
Kalastuksesta on tullut yksi yleisimmistä asioista mitä teen SSO:ssa, en tiedä miksi. Ehkä haluan vain ärsyttää itseäni kun saan vain sen joka viides kerta kalan ylös sieltä vedestä, tai ehkä haluan vain päästä mahdollisimman pian eroon niistä.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti