Itse toivoisin pientä hyvitystä, mutta kyllä olen ihan tyytyväinenkin jos sunnuntaina pääsen pelaamaan, sillä enhän minä minun ongelmistani kohtuen kuitenkaan pääsisi pelaamaan näinä parina päivänä. Tiedän että varmasti jotkin pelaajat ovat raivoissaan siitä, sillä joillekkin päivittäinen SSO:ssa käynti tapa, josta korvaukseksi toivovat sc. Minä itse lähinnä toivon vain että peli toimisi viimeistään sunnuntaina, sillä olen luvannut tekeväni teille kuvapostausta, ja uskon että SSO onnistuukin siinä. Lukuun ottamatta että he eivät ole vieläkään saanut joulupäivitystä lumen kanssa aikaiseksi, joka myös antaa minulle pienen epäilyksen.
Varsinaisena mietiskelyn aiheenamme on tänään joulukalenteri. Useimmilla blogeilla on jonkin tyylisiä joulukalentereita, joista voi tupsahdella videoita, kuvia, tekstejä jne., ja minulla ei sitten semmoista ole. Jotenkin tympii kun en edes kerennyt ajatella koko joulukuuta, tai ylipäätänsä joulun tuloa! Toisaalta minulla ei myöskään ole ollut minkään näköistä inspiraatiota, ideaa tai ajattelu kykyä sen tekemiseen.
Kaduttaa katsella muiden blogien hienoja kalentereita ja luukkuja, kun itsellä ei ole mitään muuta annettavaa kuin omia höpinöitä ja löpinöitä. Tuntuu siltä että kalenteri vetää enemmän puoleensa lukijoita sekä katselijoita, tai ainakin minua vetää kalenterit enemmän puoleeni kuin pelkkä normaalista päivästä kertova blogiteksti. On paljon mielenkiintoisempaa, ja jännittävää odottaa jokaista uutta luukkua joka saapuu blogiin joka aamu. Mutta toisaalta siinä säästyy minunkin, ja parin muunkin blogin kirjoittajan aikaa, sekä kärsimystä (minulta ainakin) kun ei tee joulukalenteria. Itse olen törmännyt vain pariin blogiin joilla ei ole joulukalenteria, eli en ole ainoa!
Tässä pientä mietiskelyä, kun en itse pelailemaan pääse, toivottavasti ei tullut liika sekavaa, vaan seuraava postaus tulee sunnuntaina, joka on kuvapostaus, jos siis SSO saa kaiken korjattua!
Kiinnostaako teitä blogi kalenterit?
KIIIIINNNNNNNOOOOOOOOSSSSSSSTTTTTTTTAAAAAAA!!!!!!!! Mäki pääsen vasta tänää pelaamaan illalla kuuen jälkee..
VastaaPoista