Pari päivää sitten kuten edelliessä postauksessani kerroinkin sain sirkustehtävät auki, ja pääsin juttelemaan syvässä unessa olleen Ydriksen kanssa. Ensimmäisenä sain käydä noutamassa tuolle kuusia metsästä, ja kuten oletinkin ne kannettaisiin mahdollisimman tyylikkäästi. Elikkä käytännössä jokainen kuusi, joita oli muistaakseni viisi, kannettiin jokainen eri suuntaan sojoittaen hevosen takapuolen päällä.
Joulutehtäväthän olivat sitten ihan perus arkea joissa opetettiin rakentamaan lumiukkoa, ja metsästettiin kiviä napeiksi, suuksi ja silmisksi, sekä bongattiin hyvän näköisiä porkkanoita että juostiin lentävän luudan perässä. Myöskin kuusen koristelu Silvergladessa jatkui, joten myllyltä kävin kipaisemassa punaiset joulukoristeet, sekä seuraavana päivänä Steveltä hopeat koristeet. Yllätyksenä selvisi että pukin lahjat eivät toimi Jarlassa. En nähnyt nuolimerkkejä, enkä myöskään pystynyt klikkaamaan sitä, huomasitteko te saman?
Sain myöskin uutuutena Vinen puutarhaan tehtäviä, joissa survottiin lannoitetta penkkeihin, sekä katkottiin rikkaruhoja, tai kukkia. Huomasin myös että puutarhan mies Björn, tai kuka ikinä onkaan osaa maagisesti pyörtyä. Piti katsoa tämän jälkeen vielä uudestaan kun jätkä kuupsahti maahan.
Lisäksi Eve että Zelda ovat päässeet yhden levellin ylös päin! Jippii.
En muista mikä kuva on minäkin päivänä otettu, joten ovat ihan satunnaisessa järjestyksessä!
![]() |
| ja tää tehu oli ihan älyttömän suuri, ja kaiken kunniaks kesken tämän tuli fatal ._. |
![]() |
| sirkus :3 |
![]() |
| melkeen valmis |
![]() |
| VAlen champissa tuloksena 8. |





Mä vaa ravaan tuolta takaa uhkaavasti xDD Vikassa kuvassa. Mäki pääsin tänää puutarha tehuja tekee ja 13 lvl.
VastaaPoista-Tanja (erittäin salainen henkilö xDD)